Viime aikoina on käsitöissä ollut aika hiljaista johtuen muutosta. Pari viikkoa ollaan roudattu kamoja osoitteesta toiseen, nyt alkaa kaikki olla siirretty mutta uusi koti on vielä hieman epäjärjestyksessä.
Turhautuminen on toinen syy ettei mitään valmistu... Keskeneräisiä töitähän on (villapaita itselle ja villatakki tytölle). Aloitin tammikuussa slipoverin kutomisen pojalle, katsoin ohjetta neuletakista ja muuntelin sitä hieman. Noh, päänaukosta tuli liian pieni, joten slipoveri odottaa purkamista ja uudelleen tekoa. Tammikuun Suurikäsityö lehdessä oli aivan ihania ohjeita. Lehden ohjeilla aion tehdä slipoverin uusiksi, villatakin ja villapaidan sekä kevät pipot molemmille lapsille. Ideoita siis todellakin olisi. Aikaa ja energiaa kaipaisin lisää.
Vaikka kevät aurinko jo paistaakin ihanasti, olisi kiva kutoa vielä yhdet villasukat itselle Novitan sukkalehdestä. Tai testata taas sukkien kutomista kaksi yhtäaikaa kärjestä aloittaen. Tarvisin sitä varten ohuemmat puikot.
Taidampa lähteä katsomaan mitä muihin käsityöblogeihin kuuluu :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti