Käsitöitä; enimmäkseen lastenvaatteiden ompelua ja tildausta. Sivutuotteena kirppislöytöjä, tuunausta ja sisutusta.
torstai 19. huhtikuuta 2012
Talvipäivän surautus
Aurinko paistaa ja vettä sattaa, taitaa tulla takatakatakatalvi... Kaikkea päivän piristystä tuolta youtubesta löytyykin. No, kun ulkona sataa lapasen kokosia lumihiutaleita, mikäs sen mukavampaa kuin istahtaa ompelukoneen ääreen ja ommella. Tulevalle vauvalle ompelin toisenkin liinavaate setin. Ihan vain kaapin kätköistä löytyneistä kankaista. Seuraavaksi pitäisi surautella esikoiselle pari tyynyliinaa ja verhot. Myöskin oma makuuhuone odottaa uusia tyynyjä sängyn koristeeksi. Koko ajan tulee uusia ideoita siitä, mitä pitäisi ommella...
torstai 12. huhtikuuta 2012
Tildaa, tildaa
Jostakin lehdestä luin, että on ilmestynyt uusi Tilda kirja. Pitihän se tilata, kirjan kansikin on todella houkuttelevan näköinen. Paksussa kirjassa on syötävän herkulliset kuvat, pelkästään kuvistakin saa jo ideoita vaikka mihin. Ohjeitakin löytyy reippaasti, saisi vain aikaa ommella niitä kaikkia ihania enkeleitä ja elukoita. Eniten minulle kolahtivat erilaisten enkeleiden ja ihmishahmojen vaatetus, lintuhäkki kakaduineen sekä norsut ja kirahvit. Sekä kaikki ihanat Tilda kankaat, joita kuvissa näkyy. Suunnitelmissani onkin tilata joitakin tildakankaita ja käyttää niitä lasten huoneen sisustamisessa esim tyynyissä ja rahin päällystämisessä.
Siinä onkin siis seuraavaa ompeluprojektia; ommella verhot, tyynynpäällisiä, sohvan ja rahin päälliset. Kunhan mieheni saa ensin tapetoitua huoneen...(Vaikein homma oli ehdottomasti tapettien valitseminen. Tuntui, että niitä oikeita ei löydy ollenkaan.) Niin ja vielä pitäisi ommella yksi pussilakana ja tyynyliina korisänkyyn vauvaa varten. Ehkä sen jälkeen voisi tarttua tuohon valmiiseen tarvikepakettiin, jossa kaksi enkeliä ommeltavaksi.
Siinä onkin siis seuraavaa ompeluprojektia; ommella verhot, tyynynpäällisiä, sohvan ja rahin päälliset. Kunhan mieheni saa ensin tapetoitua huoneen...(Vaikein homma oli ehdottomasti tapettien valitseminen. Tuntui, että niitä oikeita ei löydy ollenkaan.) Niin ja vielä pitäisi ommella yksi pussilakana ja tyynyliina korisänkyyn vauvaa varten. Ehkä sen jälkeen voisi tarttua tuohon valmiiseen tarvikepakettiin, jossa kaksi enkeliä ommeltavaksi.
Back to 70s
Tässä vaiheessa voi jo tuulettaa, vaikka kauan teon alla olleet haalarit ovat vieläkin ihan pikkuisen vaiheessa...Ottobren ohjeilla ommellut Back to 70s haalarit ovat enää sovitusta vaille valmiit. Olkaimet ovat vielä takaa kiinni hakaneuloilla, ompelen ne sovituksen jälkeen kiinni. Lisäsin housunlahkeisiin kuminauhat siltä varalta, että lahkeet ovat vielä vähän pitkät. Toivottavasti ovat kutakuinkin sopivat ja muutoinkin neidin mieleen. Edelliset housut (siniset kukkahousut) ovat kyllä melkein puhki kulutettu mutta saas nähdä miten tämä ruskea väri uppoaa...
maanantai 9. huhtikuuta 2012
Kiltti pääsiäisnoita
Pääsiäisen viime metreillä valmistui noita-akka, joka pääsi koristamaan eteistämme. Hyvissä ajoin aloitettu ei tässä tapauksessa tarkoittanut hyvissä ajoin valmista. Mutta voi kai pääsiäiskoristeita pitää esillä hieman pääsiäisen jälkeenkin? Pidetäänhän joulukoristeitakin esillä vähintään loppiaiseen saakka...Noidan kankaat pääosin kierrätysmateriaalia tai kankaan jämiä omasta kaapista. Ohje noitaan löytyy Tildan kevät kirjasta. Haluaisin vielä ommella noidan kainaloon pikku hanhen tai sydämen mutta olkoot toistaiseksi näin. Muitakin ihania ohjeita kirjasta löytyisi, jotka haluaisin toteuttaa mutta ehkä seuraavaksi yritän saada valmiiksi ne haalarit neidille, sekä ommella tulevalle vauvalle vielä yhden setin vuodevaatteita, sen jälkeen sisutusompeluja; tyynynpäällisiä sekä verhot tytön huoneeseen. Saapa nähdä miten ompelusten käy vauvan tultua taloon...
Sisustamista
Äippälomalla sitä on aikaa miettiä sisustamistakin... Jokin aika sitten en olisi uskonut, että minun juttuni olisi tämä valkoisuus mutta niin vain valkoisuus saapui meidänkin sisustukseen. Idea lähti noista hyllyistä mutta ensin löytyi kuitenkin tuo lipasto, joita piti ostaa kaksin kappalein. Toinen toiselle seinälle. Sen jälkeen löytyi onneksi hyllytkin. Sen verran ihastuin lipastoihin, että haluan makuuhuoneeseen saman sarjan yöpöydät. Ja sisustaminen tietenkin leviää... makuuhuone on jo tapetoitu, uusi sängynpeitto ja verhot tilattuna. Sitten vain ompelemaan tyynynpäällisiä. Tytön huoneeseenkin on tapetin valinta kesken...
maanantai 2. huhtikuuta 2012
Kirpputorilöytö
Löysin paikalliselta kirpputorilta ihanan vauvan sängyn. Koska hinta oli kohdallaan ja sänky vaikutti ehjältä, se lähti mukaani. Tästä tulikin minun ja mieheni yhteinen tuunausprojekti. Sänkyyn laitettiin uusi vaneripohja entisen päälle, koska pohja tuntui antavan myöten aika pahasti. Lisäksi kaikki osat lakattiin useampaan otteeseen, näin punoksista tuli vahvempia. Äitiyspakkauksesta patja muotoiltiin sänkyyn sopivaksi ja valkoisesta puuvillasta ompelin sänkyyn reunapehmusteet, pari aluslakanaa, tyynyn, tyynynliinat ja pussilakanat. Nyt vain odottelen kovasti, että saan sänkyyn pienen käärön tuhisemaan.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)