torstai 22. marraskuuta 2012

Vihdoin jotain ommeltua

Ompelublogini on viimeaikoina ollutkin kutomistöiden blogi mutta minkäs sille mahtaa, että kutominenkin on muuttunut niin mukavaksi. Nyt olen pitkästä aikaa istahtanut ompelukoneen ääreen ja tuunannut kirppikseltä löytämästäni pussilakanasta lapselle pussilakanan ja tyynynliinan. Edellisen kerran kun ompelin liinavaate settiä tytölleni, ajattelin, että ei ikinä enää... Ostan pussilakanani kaupasta. Niin vain kuitenkin kävi, että jouduin perumaan nuo mietteeni. Ja jotenkin nyt pussilakanan ja tyynynliinan ompelu sujui ilman suurempia ärräpäitä... Ostin kirppikseltä samanlaisesta kankaasta tehdyn pinkin värisenkin pussilakanan. Se vielä odottaa muuntautumista pienemmäksi pussilakanaksi ja tyynynliinaksi.

Nyt pitäisikin ryhdistäytä ompeluksissa, jotta saisin kangaskaappin enemmän tilaa. Kävin nimittäin. viime viikolla "isossa" cityssä Sinooperissä hamstraamassa Tilda kankaita. Siellä kun osa niistä myytiin puoleen hintaan. Harmi vaan, ettei tullut hamstrattua enempää, kun kerran halvalla sai. Ja toisaalta, sitä kun ei tiedä mitä ensi kevät ja ensi vuosi tuo tullessaan, voi olla että silloin ei ole aikaa ollenkaan istua ompelukoneen äärellä :)

keskiviikko 21. marraskuuta 2012

Wendy Frills kaulahuivi


Hehkutin tätä ihanaa Wendy Frills lankaa jo aikaisemman huivin postauksessa, mutta hehkutetaan lisää! Lanka on aivan ihanaa, kutominen nopeaa ja lopputulos näyttävä! Tämä toinen huivi on kudottu kahdessa illassa. Kudottavia silmukoita tässä mallissa 6. Edelliseen huiviin tein 7 silmukkaa. Tämä onkin tarkoitettu pidettäväksi talvitakin kanssa, enkä halunut valkoisesta huivista kovin korkeaa, ettei se kerää kaikkia meikkiä naamaltani itseensä. Tämä valkoinen lanka oli mielestäni hieman "kovempaa", huivista ei tullut ihan niin muhkeaa ja pehmeää kuin aikaisemmasta. En tosin tullut katsoneeksi ovatko ihan samaa ainettakaan nuo langat. Näitä voisi tehdä vieläkin lisää...

tiistai 20. marraskuuta 2012

Unisukat

Vihdoin ja viimein sain valmiiksi itselleni unisukat. Siis sukat, joita käytetään yöllä. Minusta on tullut villasukkafani, kokoajan villasukat jalassa. Sukkia en ole kovin monia tehnytkään sitten yläasteaikojen... Varpaista varteen- kirjan ohjeetkin ovat pääosin hyödyntämättä. Nämä villasukat ovat muunneltu perussukan ja palmikkosukkien ohjeista. Palmikkoa en ole kutonut aikaisemmin ollenkaan. Ihan mukavaa ja aika helppoakin se loppujen lopuksi oli. Seuraavaksi aion kokeilla Novitan sukkakirjasta piirakka mallin sukkia. Ne olisivat hienot mutta saapa nähdä valmistuvatko ne koskaan. Ennen uusia sukkia, täytyy tehdä kuitenkin joulujutut valmiiksi.

keskiviikko 14. marraskuuta 2012

Hyvää Isäinpäivää

Isäinpäivä lahjaksi valmistuivat nämä "kynsikkäät". Tietääkö joku oikean nimityksen näille sormikkaille, joissa kudottu lämmikettä vain ensimmäiseen niveleen asti?? Nämä on kuulemma hyvät metsästyksessä ja tällaisia meidän iskä toivoi lahjaksi. Onneksi nämä ovat saajalleen sopivat ja mieluiset, sillä ihan heti en uusia kudo. Tai jos kudonkin, muista ainakin seuraavaa:

  • Jokaisen sormen kohdalla, laita muistiin montako kierrosta olet mihinkin sormeen kutonut
  • Pikkurillin ja nimettömän väliin muutama välikierros ( ei siis vain toiseen...)
  • Poimi silmukoita tiehämmin edellisen kudotun sormen kohdalta, vältyt reijiltä.
  • Pääteltäviä lankoja on paljon...