keskiviikko 26. syyskuuta 2012

Ensimmäinen joululahja

Ennen huovutusta


Huovutuksen jälkeen


Aika hyvin! Ensimmäinen joululahja valmiina. Kudoin ensimmäistä kertaa Novitan Huopanen lankaa, ja hauskaa oli! Ensinnä en meinannut uskoa ohjetta, lapasista tulee niin tajuttoman suuret. Hieman hirvitti nakata lapaset pyykkikoneeseen huopumaan mutta Novitan ohjeella siitäkin selvisin hyvin. Otinkin lapasista ennen ja jälkeen kuvat, niin ihmeellinen on lapasten muodon muutos. Valmiit lapaset ovat kuin hattivatit...

 Anopilta sain lisää Huopanen lankakeriä, joten nyt on jo toiset lapaset menossa. Näiden jälkeen teen yhdet itsellenikin. Ja ehkä siskolleni ja miehellenikin. Tilauksia satelee...lopukeristä virkkaan sitten patalappuja. Anopilta sain myös muitankin lankoja ja yhden retron lakanan ompeluksia varten. Katsotaan mitä niistä syntyy. Kiitos anopille!
 Viikonloppuna tutustuin myös aivan ihanaan Frills lankaan, josta saa kudottua kauniin kaulatuubin. Tilasin heti yhden kerän itselleni. Liityin Juju kirjakerhoon halpojen liittymiskirjojen vuoksi. Sitten taas jossain vaiheessa kiroan kun en muista tehdä ajoissa kirjojen peruutuksia... Ihan niinkuin on käynyt kaikkien muidenkin kirjakerhojen ja musiikkikerhojen kanssa. Tulee sellaista luettavaa, mitä ei haluaisi mutta ei kehtaa palauttaa, joten ei auta kuin maksaa. Tähän ideaan nuo kerhot kai pohjautuvatkin osittain ainakin...

maanantai 17. syyskuuta 2012

Joulun odotusta

Onko liian aikaista suunnitella joulua? Joululahjoja, joulukoristeita? Ei. Ehdottomasti ei, jos aikoo tehdä itse lahjoja ja koristeita.
Viime joulun aikaan havahduin joulun tuloon hieman liian myöhään, jotta olisin kerennyt tehdä kaikki ihanat jouluiset Tildat, joista haaveilen. Nyt olen katsellut tilda kirjoja hyvissä ajoin, ja suunnitelmissani on tehdä ainakin 1 joulupukki, yksi tonttutyttö ja pipariukkeleita ihan vain koristukseksi itselle. Mukavaa olisi myös ommella joulukalenteri lapsille sekä yöpukujen säilytyspussukat. Katsotaampa jouluun mennessä mitkä näistä ovat toteutueet, vai ovatko mitkään.

No, nyt jälleen kutimen pariin...

Syystunnelmia

Kesä meni kesää odotellessa, eikä hellemekoille suuremmin ollut tarvetta. Kesällä teimme paljon ulkohommia; rakennettiin kukkapenkkejä ja istutettiin niihin perennoja, ruusuja, havuja, kaikkea mahdollista.
Syksyn alettua kaivoin puikot ja langat esiin. Jospa sitä saisi tehtyä ajoissa lapselle kaulurin ja miehelle lapaset, joita en viime kevättalvella kerennytkään tekemään. Nämähän valmistuikin yllättävän nopeasti! Ja ohjeet olivat niin helpot, että minäkin ne ymmärsin ilman suurempia ongelmia. Lankoina molemmissa 7 veljestä lanka.
Kaulurin kanssa kävi kuitenkin niin, että sovituksessa kuului: kutittaa ja pistelee... Eli tiedän, ettei kauluri päädy lapseni kaulaa lämmittämään väärän lankavalintani tähden. Joten ei muutakuin lankakauppaan ostamaan kutittamatonta lankaa ja kutomaan uusi kauluri. Onneksi mies lupasi pitää kauluria, ettei tullut tehtyä ihan turhaa työtä.

Lapaset ovat saajalleen sopivat ja pyysipä vielä, että teksin hänelle kynsikkäät. Siis sellaiset sormikkaat, joissa sormenpäät jäävät paljaaksi. Saapa nähdä teenkö, ikinä en ole sormikkaita kutonut. Tosin en ollut ennen kutonut kauluriakaan:) Katsotaan miten innostun, sillä kudontalistallani ovat tällä hetkellä:

  • Huovutettavat lapaset 
  • Vaaleanpunaiset villasukat itselleni
  • Se kauluri lapselle
  • Lovikka lapaset
  • Tonttulakit
  • Mekko nukelle (= joululahjaksi tytölleni)