Jostakin lehdestä luin, että on ilmestynyt uusi Tilda kirja. Pitihän se tilata, kirjan kansikin on todella houkuttelevan näköinen. Paksussa kirjassa on syötävän herkulliset kuvat, pelkästään kuvistakin saa jo ideoita vaikka mihin. Ohjeitakin löytyy reippaasti, saisi vain aikaa ommella niitä kaikkia ihania enkeleitä ja elukoita. Eniten minulle kolahtivat erilaisten enkeleiden ja ihmishahmojen vaatetus, lintuhäkki kakaduineen sekä norsut ja kirahvit. Sekä kaikki ihanat Tilda kankaat, joita kuvissa näkyy. Suunnitelmissani onkin tilata joitakin tildakankaita ja käyttää niitä lasten huoneen sisustamisessa esim tyynyissä ja rahin päällystämisessä.
Siinä onkin siis seuraavaa ompeluprojektia; ommella verhot, tyynynpäällisiä, sohvan ja rahin päälliset. Kunhan mieheni saa ensin tapetoitua huoneen...(Vaikein homma oli ehdottomasti tapettien valitseminen. Tuntui, että niitä oikeita ei löydy ollenkaan.) Niin ja vielä pitäisi ommella yksi pussilakana ja tyynyliina korisänkyyn vauvaa varten. Ehkä sen jälkeen voisi tarttua tuohon valmiiseen tarvikepakettiin, jossa kaksi enkeliä ommeltavaksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti